Ensinnäkään ei ole ihan helppoa olla ammattikuvaaja Suomessa, vaikka osaisikin kuvata(jota tosin itseni kohdalla epäilen..). Onnistumispaine on kova, sillä jos ei saa kuvia kaupaksi, ei pärjää. Niin epäreilusti se vaan menee. Ja koska mä en aio ruveta ottamaan koulukuvatyylisiä jökötyskuvia(sori vaan niitä ottavat), niin ainoa vaihtoehto olis saada jotain erikoista. Tusinatavaralla ei nykyaikana elä.
Eräs tuntemani valokuvausliikkeen pitäjä kertoi mulle kerran, kuinka usein hänen arvellaan kuvaavan myös vapaa-ajalla. Todellisuudessa hän tekee niin todella harvoin, koska saa sitä ihan tarpeeksi töissä. Valokuvaus olis ehkä unelmatyö mulle, mutta mitä mä sitten tekisin vapaa-ajalla(sillon, kun sitä nykyään on)?
Sama kuvausliikkeen pitäjä kertoi myös, että Suomessa ei todellakaan ole helppo pärjätä pelkästään kuvaamalla. Siksi hänellä on liikkeensä, josta saa kaikkea kehyksistä kuviin ja tilaamalla vaikka mitä. Täytyy rehellisesti myöntää, että en mä noista kameran teknisistä asioista pahemmin tajua(ainakaan enempää, kuin on ihan välttämätöntä kuvaamisen kannalta), joten se siitä. Kyllä mä hahmotan niistä tiedoista kameran tason jne., mutta ei se ihan oman liikkeen pitoon/liikkeessä työskentelyyn riitä..
Koulun käyttöön kuvia ottaessani olen havainnut, että johonkin tiettyyn tarkoitukseen(kuten koulun sivuja varten) kuvatessa luovuus kokee lievää takapakkia, vaikken jökötyskuvia suostukaan ottamaan. Siinä kun pitää miettiä sitäkin, mikä on oppilaitokselle edustavinta, mitä sillä kuvalla halutaan näyttää ja ennen kaikkea mitä kuvassa näkyvät tyypit tykkää. Älkää käsittäkö väärin, mä todellakin tykkään mun "työstä" koulun kuvaajana, mutta on tuo vapaa-ajan luontokuvaus jollain tapaa vapaampaa. Enemmän mun juttu, kun ihmisten kuvaaminen, vaikka nautinkin molemmista paljon.
Tähän väliin on ihan pakko mainita, että Papinsaaresta Sastamalassa löytyi harvinaisia Mäntykukkia:
Eli nyt ollaan tultu siihen, että jos mä rupeaisin ammattilaiseks, niin mä kuvaisin mieluummin eläimiä kun ihmisiä. Silloinkin olis kokoajan paine onnistumisesta; tajusin tän vuoden koulukuvauksessa, että nehän ottaa vaan ne pari kuvaa, eikä niillä todellakaan oo varaa siihen, että joku olis epätarkka tms. Oli siinä eläin tai ihminen, niin ainakin studiopuolella se olis sama homma. Onnistua pitää, aina. Siis voihan siellä tietysti joku otos mennä pieleen, mutta upeita kuvia on joukossa oltava. Eli vaatimustaso on korkealla ja paineet sen mukaiset. Enkä mä ees perusta niin hirveesti siitä studiokuvaamisesta;)
Luontokuvauksessa tusinatavaraa ja epäonnistuneita otoksia olis varaa ottaa enemmän, ainakin periaatteessa. Sinne myyntiin menis kuitenkin ne parhaat kuvat. Mutta siinäkin on se, että jos ootte yhtään kattonu nykyajan kirjoissa yms. olevia kuvia, niin se taso on todella korkealla, eli onnistua pitäisi. Todella usein, jos sillä haluaisi elää. Nykyään on lisäksi niin paljon hyviä luontokuvia, että myytävien kuvien tulisi olla joko todella hyviä tai jollain tavalla erikoisia. Ei tusinatavaraa. Eikä siitäkään haittaa olisi, jos kuvaajalla jo olisi jonkinlaista mainetta, jota ei nykymaailmassa ihan noin vaan saakaan.
Se syy, miksi en ala yksinkertaisesti ottaa muotokuvia ja luonto/eläinkuvia siinä sivussa on, että mä en ole muotokuvaaja. Ainakaan ihmisille. Mä en osaa antaa ohjeita tyyliin "käännä päätä vasemmalle, hymyile vähän lisää" yms. Ei sillä, etten arvostaisi niitä, jotka muotokuvia ottavat. Mutta kun se ei ole mun juttu. Mä en vaan osaa toteuttaa itteäni sillä tavalla, ja just siks mä kuvaan. Toteuttaakseni itteäni.
Ammattikuvaajia pitäis oikeastaan kunnioittaa enemmän. Kuten on jo varmaan tullut selväksi, niin se ei ole mikään helppo työ. Jotkut sillä pärjää, ja ne jotkut on todella hyviä.
Osa ammattikuvaajista julkaisee kuvausoppaita, joista mun kaltaiset harrastajat saavat oppia omaan kuvaamiseensa. Kuvaajat saavat kirjoistaan lisätuloja, joka muuten selittää niiden hinnan. Vaan eipä taida se kirjan julkaiseminenkaan ihan helppo temppu olla. Ihailtavia ovat ne, jotka sen ovat tehneet. Varsinkin, kun niillä kirjoilla on ihan oikeasti tasoa ja niiden ohjeet ovat ihan oikeasti tosi hyviä=)
Päätyönä en siis koskaan ikinä tule valokuvausta tekemään, mutta eihän se tarkoita, etten sitä tekisi. Vaikka päätyisin minne, niin voihan siinä päätyön ohella kuvata. Hyvällä tuurilla niitä kuvia voi jopa hyödyntää omassa työssään, vaikkei virallisesti ammattikuvaaja oliskaan. Ja vapaa-ajan luontokuvausta tulen harrastamaan, jopa ihan tavoitteellisesti. Siinä kun ei tarvitse olla ammattilainen, että voi kilpailla ja saada kuviaan sitä kautta esille=)
Eli siinä oli sitten selitys, Miksi kuvaaminen jää mulle vain tavoitteelliseksi harrastukseksi tai korkeintaan sivuhommaksi. Aitaa ei kannata ylittää matalimmalta kohdalta, mutta kuka sanoi, että se pitäisi ylittää myöskään siitä kaikkein korkeimmasta ja hankalimmasta?=)
Ja loppuun vielä maininta, että vaikken itse tykkää "jökötyskuvien" ottamisesta, niin ihailen silti niitä, jotka niitä ottavat. Ei todellakaan ole helppo tehtävä ottaa monen sadan oppilaan koulun kaikista oppilaista ja opettajista edustavaa kuvaa(tai edes tarpeeksi edustavaa, että sitä voi tarjota asiakkaalle). Monet valittavat siitä lopputuloksesta, mutta kuinka moni oikeasti miettii tätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti